perjantai 15. toukokuuta 2015

Viimeisiä viedään

Nyt on taas kulunut vähän aikaa viime kirjoitteluista, sillä mitään erikoista ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin. Kouluelämä jatkuu samanlaisena päivästä toiseen. Meillä oli pedagogiikassa iso projekti, jonka aikana opetin suomea luokkalaiselleni. Oli aika jännä kokemus, sillä tajusin äidinkieleni olevan aika outo. Sanat ovat älyttömän pitkiä ja kun me puhumme toisistamme kolmannessa persoonassa  sanomme se tai ne. Jännää.

Meillä oli 16 viikkoa aikaa kirjoittaa pitkä essee projektiin liittyen. Onneksi en saa arvosanoja, sillä sain aikaan 2½ sivua, kun minimi olisi ollut n. 15 sivua. Läpi silti pääsin ja opettaja nauroi ihan iloisena säälittävälle sivumäärälleni. Hän tiesi onneksi, etten ollut projektissa mukana ihan yhtä tosissani kuin muut.

Lähden täältä toukokuun lopussa, joten nyt yritän käydä paikoissa, joissa olisin halunnut käydä, mutta silti aina lykännyt sitä.

Keskiviikkona minulta peruttiin kaikki iltapäivätunnit, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin Globenille. Matkatovereikseni liittyivät Ottilia ja Robyn. Vietimme pari tuntia Globenin ostarilla ja seurasimme 5 Seconds Of Summer -faneja, jotka jonottivat heidän konserttia varten,
Kuvakooste Globen-reissusta







Luomukummini tuli lapsensa Milenan kanssa tänne Tukholmaan. Eilen kävimme Fjärilshusetissa, jossa oli sisällä tropiikkinen ilmasto ja hai-allas. Sieltä tarttui mukaan valtavasti kuvia pellekaloista ja haista.











Tänään he tulivat tänne Täbyyn ja vietimme muutaman tunnin Sigtunassa, jossa kävimme Täti Ruskea- kahvilassa. Söin maukasta suklaakakkua, mutta jälkeenpäin tuli aika öklö olo. Sigtunasta ajoimme riimukivipolulle, ja sieltä sitten Täby Centrumiin.


Huomenna menemme Gröna Lundiin, josta saan otettua varmasti lisää kuvia!