torstai 15. tammikuuta 2015

Jösses!

Loma oli ja lome meni! Paljon kyllä tapahtui, eikä kaikki mitenkään mahdu koko postaukseen. Noh tärkeimmät joulukuusta!

Osallistuin ekaa kertaa Luciaan.Oli yllättävän hauskaa seistä lavalla puoli tuntia laulamassa ruotsalaisia joulauluja!
Siellä olen minä jossain :'')

Meidän draamaryhmä teki pelle-esityksen. Minun piti tanssia ja laulaa tuolin kanssa kuin Liza Minnelli. Ei siitä sen enempää haha...

Matkustin Suomeen viettämään joulua!

COSPLAY! Niin, ompelukoneeni jäi tietty Ruotsiin (lentokoneella hankala rahdata Suomeen). Tämän takia vietin kavereillani turboöitä, jolloin ompelimme läpi yön. Kiitos vielä kaikille koneitansa lainanneille!!!

Noh, cossi tuli juuri ja juuri valmiiksi ennen sunnuntaina. Vielä su aamuna ompelin koristeita kiinni peruukkiin autossa, kun olimme matkalla conipaikalle (ja pukkarissa liimailtiin vaateosia kiinni).

Mia ja minä olimme äärimmäisen hermostuneita ja pessimistisiä cosseistamme, hermostunutta hihitystä kuului pukkareista koko päivän (ja lauloimme koko ajan Gekkan Shoujo Nozaki-kunin tunnaria). Erityiset hermostuksenkohteet olivat meidän kengät, jotka olivat vaan kaikin puolin kauheat(tosin minulla 1000 kertaa kamalammat).

Koko prosessi oli loppujen lopuksi todella rentoa. Tuomarit olivat rentoja tyyppejä ja cosplaymammat äärimmäisen rohkaisevia. Helpotti aika paljon keskustelu bäkkärillä. Minusta tuntuu etten ole koskaan jännittänyt niin paljon kuin siellä jännitin. 

Kävelimme lavalle, meistä otettiin kuvia ja menimme istumaan. Kun palkintojenjako tuli olimme kumpikin sen verran pessimistisiä, että ajattelimme pronssin olevan ainoa mihin voisimme edes toivoa sijoittua. Kun pronssi meni, luovuimme toivosta, mutta yllätysyllätys!!!  me voitimmekin HOPEAA! On vieläkin vähän epäuskoinen olo, kun katson sitä hopeamitalia sängynpäädyssäni! Mutta joo! Siis hopeaa ekasta kisasta missä olimme olleet. Huhhuh vieläkin kuumottaa!


Siinä ollaan me. Me olemme söpöjä.
Kuva koko cossista, jossa näytän vähiten pullanaamalta :''D

Eipä tässä kauheasti muuta... KIITOS KAIKILLE JOTKA OVAT AUTTANEET TÄSSÄ PROJEKTISSA!!!!!!!!  Olette kultaisia!!!

Vielä viimeiseksi päivän piristysruiske! Tämänhetkinen lempibiisini!

1 kommentti: